Jouduin ottamaan tässä blogissa sanatarkistuksen käyttöön valtavan roskapostitulvan ehkäisemiseksi. Oikeat kommentit ovat edelleen tervetulleita.

Blogin päivitys on ollut taas hieman heikkoa kiireisen kevään johdosta. Yritän ehtiä kirjoittamaan taas pian.

"Henkisesti huono viikonloppu

Hetkittäin mä en usko, että Riku teki tämän. Kaikkien näiden vuosien jälkeen ja mitä olen sitä kohtaan tuntenut ja sen hyväksi tehnyt, se laittaa välit poikki. Ja vielä oikein miehekkäästi tekstiviestillä! Vitun munaton paska! Ei sen vertaa selkärankaa edes ollut, että olis soittanut ja päin  naamaa sanonut. Mikä sille tuli? Mitä tapahtui? Viimeksi kun juteltiin, kaikki kuulosti ihan normaalilta. Ja sitten tämmönen! Miksi? MIKSI?

Riitta soittelee jatkuvasti. Mua vituttaa jo sekin. Vinkuu ja ulisee, että tämmönen vihanpito on typerää ja minun pitäisi soittaa Rikulle ja pyytää anteeksi. MINUN PITÄISI PYYTÄÄ ANTEEKSI? Mulla ei ole mitään anteeksi pyydettävää... Minä en laittanut välejä poikki joten minä en myöskään ala ruikuttamaan huomiota enkä armoa. Enkä mä jaksa kuunnella Riitan itkuja. "Oliko teillä sillon tämmöstä ja tämmöstä, mitä mä teen..." Mikä avioliittoneuvoja minä olen? Selviytyköön kuten parhaaksi näkevät. Niin minäkin teen.

En ole näköjään toipunut vieläkään täysillä kesällä vaivanneesta burn outista tai mistä lie. Alkaa olee taas aivan samoja oireita ja oloja. Pahimpana jatkuva riittämättömyyden tunne. Tuntuu etten taas saa duunissa yhtään mitään aikaseksi, koko ajan on rästissä miljoona asiaa, olen kaiken aikaa jollekin velkaa jonkun yhteydenoton tai selvityksen. Pelkään kun puhelin soi. Laitan sen pois päältä ja pelkään että jos se vaikka soi enkä ole tavoitettavissa. Ja kun se ei soi, niin koko ajan kuitenkin ahdistaa tieto, että mulla ON työpuhelin ja on mahdollista että se soi... Kun pääsisin viikoksi tai kahdeksi ihan kokonaan eroon tästä koko touhusta! Paitsi mitä se mua auttais. Himassa istuisin ihmettelemässä samoja juttuja, paskaa duunia ja hullua ex-miestä ja sen vielä hullumpaa avovaimoa. En minä tarvitsis muuta kuin elämän, jos nyt ihan rehellisiä ollaan.

Tänään on ollut erityisen huono päivä tosiaankin. Lähdin käymään maalla. Ajomatka oli synkee. Toivoin että tapahtuis ihme ja tapaisin jonkun ihanan miehen joka rakastais mua ja ketä mä rakastaisin. En mä usko sellasiin ihmeisiin, mutta pakko toivoa kuitenkin. Kävin kahvilla huoltoasemalla. Otin automaatista kahvit, laitoin kupin väärän hanan alle ja kahvit roiskui pitkin poikin. Kassalla sähläsin rahojen kanssa ja tungin kuppiini kaksi lusikkaa. Olin typerässä takissani vielä niin vitun ruma ja lihavakin etten mahtunut mihinkään, olin kuin kömpelö karhu ja tuntui että kaikki tuijotti mua. Valtava möykky mun sisällä vaan kasvaa ja kasvaa ja musta tuntuu että en kohta ihan oikeasti mahdu mihinkään. Oli erityisen tuskallista katsoa kaikkia pariskuntia, perheitä, yleensäkin muita ihmisiä. Minä olin taas jälleen kerran niin vitun totaalisen yksin ja tuntui siltä, ettei näköpiirissä ole koskaan mitään muutosta siihen asiaan. MINÄ EN SELVII TÄSTÄ!

Kaikenlaista työprojektia olis. Sitä sun tätä. Ja minä olen niin iso etten mahdu mihinkään, niin vitun kykenemätön etten pysty mihinkään ja niin vitun yksin että tukehdun ja kuolen tähän yksinäisyyteeni mistä ei ole pakotietä eikä pääsyä ulos vaikka miten haluaisin. Eikä mulla ole elämää. Ei ole eikä tule. En uskalla enää mitään. En jaksa enää mitään. En halua enää mitään. Paitsi olla rauhassa. Käpertyä himaani enkä poistua täältä koskaan enää millonkaan. Tunnelin päässä nyt vaan ei ole valoa enkä jaksa sitä enää mistään edes etsiä. Mä en vaan selviä tästä. Niin se on."

Episodin jälkeen Riitasta ei kuulunut enää mitään. Riku sen sijaan soitti muutaman päivän päästä. Rivien välistä oli ymmärrettävissä, että sen ja Riitan suhteessa ei kaikki ollut ihan mallillaan. Puhuttiin tapahtuneesta ihan asialliseen sävyyn, Rikun aloitteesta.

- Joo, sori Karin... En mä tiedä oikein mikä muhun meni. Anna anteeksi.
- Kyllä mä ihmettelin sitä sun reaktiota myös. Pystytkö sä nyt yhtään sanomaan, mikä siinä sut sai ihan raivoihin?
- En mä... Tuli olo että multa salataan jotain.
- Ai et minä salaan? En mä sulta nyt varsinaisesti mun miesjuttuja salaa, mutta en mä ymmärrä sitäkään, mitä sä teet jollain tiedolla mun seksielämästä. Että mitä se niinku kuuluu sulle, tai miks siitä pitäs kertoa.
- Ei, en mä sitä... Kun Riitasta. Se jotenkin vältteli koko puheenaihetta kun kyselin siitä illasta. Tuli olo että siinä on jotain salattavaa... Tai et se pimitti multa jotain.
- Käsi sydämellä Riku, Riitta ei oo tehnyt mitään.
- Se meni vaan niin oudoks kun kyselin... Ja sit se oli jotenkin paniikissa, ihanku se olis yrittäny keksiä jotain selityksiä. Että se niinku olis valehdellut.
- Jos sä et oo aiemmin saanut tommosta hepulia, niin se varmaan säikähti ja yritti vaan rauhotella tilannetta.
- Ja sä löit mulle luurin korvaan! Hahhah!
- No siitäs sait, mä rupee kuuntelee semmosta käsittämätöntä paskaa.
- Joo, oot kyl ihan oikeessa. Anteeks.
- Mä olin kyllä Riku susta kans huolissani, että et kai sä tässä vaiheessa sekoo päästäs enää. Onhan kaikki hyvin nyt?
- Joo, ei täs oo mitään.
- Puhumallahan nää selvii.
- Joo.

Miten minusta tuntui siltä, että minun ja Rikun välit olivat edelleen niin mutkattomat - ja rehelliset. Että kaikesta pystyi puhumaan ennemmin tai myöhemmin. Vaikka riideltiin ja huudettiin - kuitenkin molemmat osasivat pyytää anteeksi, ajatella toisen näkökantaa, antaa periksikin kun huomasi olleensa väärässä.

Arvostin tätä ystävyyttä. Eron jälkeen oli hetkiä, etten olisi mitenkään voinut kuvitella enkä uskoa, että välit tällaisina säilyisivät. Tai paremminkin, että ne tällaisiksi tulisivat. Oliko tällaista ollut edes silloin kun olimme naimisissa, en muistanut enää.

Kolme viikkoa myöhemmin seison keskellä yksiöni lattiaa ja tuijotan viestiä kännykän ruudusta: "Valehteleva huora. HUORA! Yhteinen tiemme on nyt kuljettu. En halua kuulla sinusta koskaan. Hyvästi."

 

Loma loppui, arki alkoi - eikä Samista kuulunut mitään. Olin todella pettynyt. Mikä meni pieleen? Mitä minä tein väärin? Kaikki tuntui niin hyvältä ja mukavalta, mitä tapahtui? Miksi AINA käy näin!!?? Ainut minulle soitteleva mies oli Riku. Kehui ja ylisti miten hienoa oli kun olimme ystävystyneet Riitan kanssa. Olin kuulema niin paljon iloa tuonut myös Riitan elämään. Kivakiva. Omasta elämästä se ilo tuntui taas valuvan verenä hiekkaan.

Lomareissusta oli kulunut parisen kuukautta, kun Riku jälleen kerran soitti. Niillä oli ollut Riitan kanssa perhetapaaminen, oli ihanaa ja ihmeellistä, oikein vaaleanpunaista unelmaa. Ja sitten:
- Miks sä et Karin ole löytänyt itelles ketään uutta miestä?
- Jaa-a, en tiedä. Sitäpä tässä mietin välillä itekin.
- Mutta onhan sulla varmaan miehiä ollut meidän eron jälkeen kuitenkin?
- No on tietysti... Mutta ei niistä ole sitten sen kummempaa tullut.
- Mikä siinä on?
- Sen ku tietäs. Kai mä oon vaan niin kamala ämmä.
- Et sitten sillon lomareissultakaan löytänyt tansseista ketään?
- No joo, löysin ja löysin. Olihan siinä sitä jotai pientä säpinää mutta ei siitäkään mitään tullut, niinku oon tainnut jo aiemminkin mainita kun siitä kyselit.
- Teillä oli kuitenkin kivaa yhdessä?
- Tää nyt on vähän tympee puheenaihe...
- Sano nyt, joku sulla kuitenkin oli.
- No joo joo, mut kuten sanottu niin eipä siitäkään tullut sitte lasta eikä paskaa koko jutusta.

Juteltiin vielä niitä näitä ennenkuin Rikun puhelinkortti veteli viimeisiään ja oli pakko lopettaa. Mitä se siitä lomaviikosta vielä kyseli, tai ylipäätään mun miesasioista? Ärsytti vähän.

En ehtinyt kasvattaa ärsytystäni vielä äärimmilleen, kun puhelin jälleen soi. Riitta. Voihan vittu, kun ei nyt jaksais. Vastasin ja olin menettää tärykalvoni. Riitta oli aivan hysteerinen.

- MITÄ TE PUHUITTE RIKUN KANSSA PUHELIMESSA SE ON AIVAN RAIVONA SE LUULEE ETTÄ MÄ OON PETTÄNYT TÄÄ ON IHAN KAMALAA VOI HIRVEETÄ APUA TEE JOTAIN...
- Täh? Hengitä välillä. Koska Riku on ollu raivona? Mitä on tapahtunu? Just hetki sitten puhuin sen kans puhelimessa ja se oli ihan normaali.
- NIIN, SE SOITTI MULLE JA SANOI ETTÄ SÄ OLIT SANONUT ETTÄ SULLA OLI MIES TÄÄLLÄ JA NYT SE VAATII SELITYSTÄ ETTÄ ONKO MULLA OLLUT JOKU MIES JA TÄÄ ON IHAN KAMALAA! SE ON OTTAMASSA SYYLOMAA JA TULEE TÄNNE JA MEILLE TULEE ERO JA SE ON IHAN RAIVONA TÄÄ ON KAMALAA...
- Siis mitä helvettiä? Mitä se sulle riehuu? Mun miesasioista oli sen kanssa puhe kun se tivas siitä Samista ketä tapasin siellä tansseissa. Sanos nyt tarkalleen mitä se sano.
- ETTÄ SULLA OLI TÄÄLLÄ MIES JA MIKS MÄ OON PÄÄSTÄNYT VIERAAN MIEHEN MEIDÄN KOTIIN...
- Ei jumalauta... No kaitpa sanoit sille että minä sen kanssa yöni vietin etkä sinä. Siis onko se jätkä ny ihan seonnu. Ja mitä helvettiä mun miesasiat sille kuuluu, ymmärtääkseni me ollaan sen kans erottu.
- SE ON SITTE VISSIIN MUSTASUKKANEN SINUSTA! (Kuulin ihan varmasti Riitan äänessä katkeruutta)
- No justiinsa. Voiko sinne taloon vielä soittaa, mä soitan sille ja kysyn mikä tässä ny oikeen on ongelma.
- Kiitos Karin, ihanaa. Tää on niin kauheeta, mä en ole koskaan kuullut sitä tommosena. Ihan hirveetä.
- Kyl se siitä rauhottuu. Mä soittelen kun selviää jotain.

Rimppaan talolle ja saan Rikun puhelimeen. Huuto alkaa samantien: miksi sinä et HETI kertonut että sinulla oli joku mies? (- Mitä se sulle kuuluu) Harrastitko sinä sen kanssa seksiä? (-Mitä sekään sulle kuuluu mutta jos noin kovasti kiinnostaa ni kyllä)  Oliko se yötä MINUN kodissa? (-Onhan se Riitankin koti ja en mä sinne kyllä väkisin itteeni tai ketään ole tunkenu...) Kuinka sinä voit tehdä minulle tämän, että sinä teet minun kodista huoratalon koko kaupungin nähden? (-Häh?) Sinä saatanan huora yrität rikkoa minun ja Riitan välit, sinä rakastat minua vielä ja sen takia sinä et löydä miestä ja nyt yrität tuhota meidän liiton!!! (-Haista kuule vittu, mun ei tarvi tommosta sekopäistä paskaa kuunnella). Löin luurin kiinni.

Puhelin soi. En vastannut. Seuraavaksi soittaa entistäkin hysteerisempi Riitta: Vastaa sille, vastaa sille! Se karkaa sieltä kohta ja tulee sinne jos sä et vastaa sille! Huu, pelottavaa. Ja jälleen soi puhelin:

- Karin, mulle ei lyödä luuria korvaan!
- Riku, mua ei haukuta huoraks eikä syydetä päin naamaa tollasta paskaa!
- Kyllä sun pitää ymmärtää että mä olen todella loukkaantunut siitä mitä sä olet tehnyt.
- Mitä mä nyt sitten olen tehnyt?
- Sinä olet nussinut jonkun miehen kanssa!
- Mitä ihmettä se sulle kuuluu?!
- Sinä olet siinä samassa altistanut Riitan semmoselle ajatukselle, että entä jos se olis vapaa nainen.
- Mitäh!?
- Niin, kun Riitta näkee susta esimerkkiä, niin se voi ajatella että sekin haluaa olla vapaa ja tavata muita miehiä.
- Ei jumalauta Riku, onko sulla kaikki ihan kunnossa?
- Sinä altistit Riitan pettämiselle.
- Hei oikeesti, sä et kuulosta nyt siltä Rikulta minkä mä tunnen. Onko sulla oikeesti kaikki kunnossa? Noi sun jutut kuulostaa nyt vähän hurjalle.
- Sinä viet jonkun vieraan miehen meidän kotiin. Mitä kyläläiset siitä sanoo, että tuolla on se huoratalo, niinkö!
- No korjaa kuule seuraavalla lomallas sitte koko kylälle, että entinen muijas se täällä vaan huorasi. Hei kuuntele nyt ittees hyvä mies!

Jauhettiin läpi kai useampikin puhelinkortti. Rikun mielialat vaihtelivat sekunnissa äärilaidasta toiseen. Ensin helvetinmoista huutoa, sitten hetki ihan normaalia keskustelua ja melkein jo molemminpuolista ymmärrystä - sitten jälleen taas karmivat raivarit ja ihan päättömiä juttuja. En ymmärtänyt, en. Ei kai se nyt hyvänen aika tässä vaiheessa enää flippaa? Se on kestänyt jo Kakolat ja kaikki, nyt se on avotalossa, lomat pyörii ja pitkät perhetapaamiset. Ei se voi nyt tässä vaiheessa enää seota kun tuomion loppu on kuitenkin lähellä - reilusti yli puolivälin menty nyt ainakin. Se ei saa seota nyt!

Viimeinen mieliala puhelun aikana langan toisessa päässä oli positiivinen. Ehkä sillä vaan oli huono päivä.

Pari tuntia myöhemmin huojentunut Riitta soittaa.
- Kiitos Karin, mä en olis selvinnyt tästä tilanteesta ilman sua. Riku on nyt ihan ennallaan eikä se enää luule että mä olen pettänyt sitä. Miten sä muuten uskalsit lyödä sille luurin korvaan? Kiitos, mä en olis selvinnyt tästä ilman sua...

Eipä kestä. Kiva kun olin avuksi. Suljin kännykän. Olin ihan loppu. Haluanko noita ihmisiä elämääni enää? Mitä ne siinä tekee?

 

Reilussa vuodessa Riitta oli myynyt omakotitalonsa ja muuttanut rivitaloasuntoon kaupungin lähiöön. Se oli menettänyt suurimman osan ystävistään ja aiempi sosiaalinen elämä oli vaihtunut vankilavierailuiden, lomien ja kahden työn rytmittämään arkeen. Se oli maksanut talorahoillaan Rikun velkoja, kustantanut sille autokoulun, auton ja kai ylläpitänyt vähän appivanhempiakin, jotka olivat - jos mahdollista - alkoholisoituneet entisestään. Samaan aikaan kun Rikun puheluista kuului läpi kasvanut itsevarmuus ja ihan uudenlainen kovuus ja päättäväisyys, Riitan puheluista huokui peitelty alistuneisuus ja alakulo. Ja kun olin "ainoa ihminen joka voi tätä ymmärtää", suostuin kyläilykutsuun vaikka pidinkin vähän perverssinä ajatusta, että lähden viettämään lomaviikkoa ex-mieheni nykyisen avovaimon luokse. Voisihan se virkistää minuakin. Olisi se ainakin erilainen tapa viettää lomaa.

Riitan asunto näytti ihan Rikulta. Seinät olivat täynnä Rikun maalauksia, tasot täynnä valokuvia Rikusta Riitan kanssa tai yksin. Tekstiilit, värimaailma ja tyyli olivat aivan varmasti Rikun valitsemia. -Täytyyhän Rikun tuntea, että tämä on sen koti, Riitta totesi kun mainitsin asiasta. Mahtoiko Riitta tuntea tätä psykedeeliseltä näyttävää sekamelskaa kodikseen? Enää en ihmetellyt, miksi sen lapset käytännössä asuivat isällään. Ja apua - olisiko meidän yhteinen koti näyttänyt tältä? Eiih...

Riitta oli kyllä välitön ja sympaattinen ihminen. Kaikesta huolimatta hänen kanssaan oli helppo olla ja hän sai minut tuntemaan itseni tervetulleeksi. En ollut juurikaan ehtinyt asettua taloksi, kun Riku soitti. Halusi puhua kanssani, kertoi kuinka onnellinen on että olin tullut piristämään ja tuonut vaihtelua Riiitan elämään. Niin moni ystävä oli kuulema Riitan hylännyt heidän suhteensa myötä. Juttelimme niitä näitä, Riku kuulosti todella pirteältä ja hyvinvoivalta. Tunnelma muuttui käsinkosketeltavasti, kun annoin puhelimen luurin Riitalle.  Nauravainen ja iloinen ihminen näytti lysähtävän läjään ja pyytelevän anteeksi olemassa oloaan: - Ajattelin että jos me käytäis vähän kylillä... Ei, ei, autolla ihan mennään... Juu ihan tähän kylille vaan jos Karin haluaa nähdä paikkoja... Ei me mitään erityistä, jos käydään syömässä ja ehkä tanssilavalla jos Karin haluaa... En mä varmaan ota kännykkää mukaan. Joo... Ei... Mä rakastan sua kanssa, pus pus pus.

Kohottelin vähän kulmiani. Mitä se nyt oikein selitteli puhelimessa?
- Riku on niin huolissaan musta. Se pelkää aina että mulle sattuu jotain ja se menettää mut. Sen takia mun pitää sille vakuutella asioita ja sen takia mä en sille viitti sanoa että meinaan itekkin ottaa kaljaa.
- Huolissaan? Musta toi kuulostaa mustasukkasuudelta.
- Ei, ei! Ei Riku oo koskaan kieltänyt mua menemästä mihinkään tai ottamasta kaljaa, mutta kun mä en halua huolestuttaa sitä...
- Sittenhän se vasta suuttuukin ja huolestuu jos saa myöhemmin kuulla että sä oot ottanut kaljaa ja ollu jossai.
- Mistä se sen kuulis?
- Kyllähän sut nyt tuolla kylillä ihan varmasti joku teidän yhteinen tuttu näkee ja voi joskus sanoa Rikulle että näki sua. Ja mitä ihmeen pahaa siinä nyt on jos me baarissa käydään? Ei kai nyt Rikukaan oleta, että me viikko täällä neljän seinän sisällä istutaan?
- Voi Karin! Sä tunnet Rikun niin hyvin! Joo, kyllä mä sanon sille sitten totuuden. Me ollaan muutenkin kyllä sovittu, että me kerrotaan toisillemme KAIKKI!

Riku soitteli koko illan puolen tunnin välein. Mitä te nyt teette? Mihin te menette? Ketä sinne on tulossa? Millä te menette? Ai miten niin meikkaat? Mitä laitat päälle? Monelta tulette kotiin? Noin kymmenennessä puhelussa Riitta jo madalsi ääntään mutta en voinut silti olla kuulematta: "Riku, en MINÄ halua lähteä mihinkään mutta mun on PAKKO kun Karin haluaa. Mutta jos sä haluat niin mä soitan Pilville (Rikun serkku, tunsin sen) jos se vois lähteä. Ahaa... Ihan varmasti? Eihän se nyt haittaa sua? Ethän sä nyt ole huolissas? Soita mulle heti aamulla..." Ei jumalauta. Ei kuulostanut enää ihan terveeltä. Riitta tuli olohuoneeseen silmät kyynelissä ja naama punaisena. Hymyili kuitenkin urheasti: "Riku on musta NIIN huolissaan, ettei mulle vaan satu mitään!"

Myöhemmin illalla Riitta vähän rentoutui ja olut teki kauppansa. "Kello on nyt sen verran, ettei Riku pääse enää soittaa sieltä". Tanssipaikalla ja poissa Rikun vaikutuspiiristä Riitasta kuoriutui taas esiin iloinen ja nauravainen ihminen. Kävelimme kohti tanssipaikkaa, kun joukko miehiä pölähti rinnalle, hidastivat vähän ja jatkoivat sitten eteenpäin. Yksi miehistä kääntyi vielä ympäri, osoitti minua ja sanoi: "Sinua mä vielä tänään tanssitan". Ja millainen mies! PORNO! Hyvä kroppa, aivan mielettömän herkku perse, todella todella stylet vaaleat farkut, ehdottomasti rock nahkatakki ja aah - ne silmät..! Mikä alistaja, hrr!

Myöhemmin illalla selvisi, että ihanan miehen nimi oli Sami, sillä oli maalaistalo naapuripitäjässä, se oli opiskellut vuosia aiemmin samassa koulussa kuin  minä, tehnyt saman alan töitä ulkomaita myöten, kypsynyt hektiseen kaupunkielämään ja muuttanut maalle. Naimaton, ei lapsia. Halusi löytää Sen Oikean. MINUN UNELMANI!!!

Illan, yön ja seuraavan aamun aikana selvisi vielä niin paljon muutakin. Lähtiessään se VAATI minua antamaan puhelinnumeroni, koska haluaa EHDOTTOMASTI soittaa minulle ja nähdä uudestaan.

Ehkä tämän koko episodin tarkoitus oli juuri tämä: löydän elämäni miehen exäni ja hänen nykyisen avovaimonsa ansiosta. Se olisikin juuri minun elämääni sopivaa kornia huumoria, oikein kohtalon ivaa. Tällaisen kohtalon ivan kyllä olin valmis ottamaan vastaan ilomielin. Olin niin onnellinen. NIIN onnellinen!